Pelko ohjaa Turvaan

Tytön ultraäänikuva vuodelta 2011

 Kesä 2011 oli yks kuumimpia kesiä mitä on ollut ja mun oloa ei helpottanut se että mulla oli silloin laskettu aika elokuun alussa. Raskauden aikana tukena oli entisen poikaystävän sisko joka oli erostamme huolimatta mun paras ystäväni ja oli myös itse eronnut hiljattain miehensä kanssa. Joimme lähes päivittäin kahvit yhdessä ja hänellä itsellään oli tuolloin pieni lapsi joten sain häneltä myös vanhemmuuteen vinkkejä. Tulevan lapseni isä rupesi juhannuksen jälkeen ryyppäämään entistä enemmän perustellen että lapsen myötä rauhottuu. Mies rupesi olemaan välillä öitä pois kotoa ja saattoi tulla aamulla revenneissä vaatteissa kotiin kertomatta mitä oli tapahtunut. Heinäkuussa mies ottikin puheeksi eron ja olin todella järkyttynyt asiasta, mun henkistä oloa ei helpottanut raskaushormonit ja tieto siitä että parhaalla ystävälläni ja mun miehellä oli mun selän takana kehkeytynyt suhde, lisäksi olin vasta 20 vuotias. En saanut kunnolla nukutuksi ja koin oloni erittäin ahdistuneeksi ja näin jälkikäteen ihmettelenkin että miten helposti mulle silloin määrättiin opamoxeja 100kpl purkki äitiyspoliklinikalla. Silloin mulla tosiaan oli vähintäänkin maailmanlopun tunne että kyllä ne lääkkeet tuli tarkoitukseen ja mulla ei ollut bentsoista minkäänlaista käsitystä mitä ne voivat ihmiselle pahimmillaan aiheuttaa.

Luulen että kuuma kesä ja stressin määrä saattoivat laukaista synnytyksen kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, se ei onneksi ole normaalista poikkeava aika. Poikkeavaa silloin oli että mies oli pitkästä aikaa selvinpäin edellisenä iltana ja pääsi aamuyöstä viemään mut synnytyssairaalaan. Synnytys kesti kaiken kaikkiaan 36 tuntia. Hauska sattuma oli että eräs ystäväni oli synnyttämässä myös viereisessä salissa ja meillä oli yhteinen kylpyhuone. Olin silloin melko tiiviisti tekemisissä kyseisen ystävän kanssa myös, hänellä oli laskettu aika ennen mua joten raskausviikkoja oli enemmän ja lapsi syntyi perätilassa. Oman synnytyksen loppuvaiheessa multa loppui voimat, huonon nukkumisen ja stressin takia, joten tyttö jouduttiin vetämään ulos imukupin avulla koska pienellä alkoi sydämensyke laskea. Terve tyttö tuli ja lääkäri onnitteli todella pikaisesti koska hänellä oli kiire viereiseen synnytyssaliin ja syyn jo tiesinkin. Lopulta saimme ystäväni kanssa terveet tytöt vierekkäisissä synnytyssaleissa saman lääkärin avustamana 8min aikaerolla, aika huikeeta.

Parin viikon päästä tytön syntymästä mies pakkasi tavaransa ja muutti "parhaan ystäväni" luokse. Ei sitä suhdetta lopulta kauaa jatkunut ja pian olimmekin taas yhdessä kokonaisena perheenä ja muutimme pieneen kylään 14km päähän. Pääsin melko pian muuton jälkeen töihin 50km päähän ja silloin mies jäi kotiin hoitamaan tyttöä, koska oli työtön. Pidin kyseisestä työpaikasta, tein aamu- ja iltavuoroja ja joskus jäin tuuraamaan iltavuoroa aamuvuoron päätteeksi, joten päivät saattoivat parhaillaan olla jopa 14 tuntisia + ajomatkat. Rakastin kyllä niitä matkoja koska autoissamme oli aina tapana olla enemmän ja vähemmän laadukkaat äänentoistovehkeet ja näin musiikkiaddiktina musat soi aina täysillä. Tutustuin ihanaan ihmiseen silloisella paikkakunnalla ja olimme parhaat ystävät seuraavat 10 vuotta, mutta jostain syystä välimme tulehtuivat eikä olla enää missään tekemisissä. Annoin hänelle joskus aikoinaan puoleksi vuodeksi katon pään päälle ja meillä kyllä oli hauskaa, välillä ehkä vähän liiankin hauskaa. Hän asui työmatkan varrella tuolloin ja kertoi kun olin kulkenut ohi ettei sitä voinut olla basson jytinän takia kuulematta. No olipahan kaveri tietoinen siitä oliko mulla aamu- vai iltavuoro jotta tiesi koska kysyä kahvittelu- ja juttuseuraa. 

Me asuttiin pienessä omakotitalossa aika syrjäisellä alueella. Sekään ei helppoo aikaa aina ollut. Mun mies oli ollut väkivaltainen mua kohtaan suhteen alusta asti ja pahoinpitely vuosien varrella vain paheni. Parhaimmillaan mies sai 90 päiväsakkoa mun pahoinpitelystä vaikka syytteen nostin paria vuotta myöhemmin ja syyttäjä haki vain 60 päiväsakkoa. Kaljaa piti saada joka päivä ja jotta sai syyn kaljan ottamiselle ni saunakin piti lähes joka ilta lämmittää. Pahimmillaan kun tulin yöllä kotiin ollessani kuskina, talossa oli hirveet bileet ja ihmiset ympäripäissään. Onneksi tytöllä oli hyvät unenlahjat ettei metelissä nukkuminen ollut ongelma. Seuraavana päivänä päätin antaa herran potea krapulaa rauhassa keskenään ja otin tytön ja lähdin yökylään muualle. Kyllähän se kalja mulleki silloin maistui ja on aina maistunut, mutta en tule kovin helposti humalaan ja humalassakin osaan useimmiten käyttäytyä ainakin nykyään. Sitä on tullut lähinnä maun takia tissuteltua, mutta sekin tapa on jäänyt taakse. Humalahakuisesti join silloin kyllä kun tyttö oli mummolassa yökylässä ja silloin tuli useimmiten saunottua  jätkäporukan kanssa, musiikkia kuunnellen ja hauskaa pitäen.

Silloin miehen väkivaltaisuus ei vielä ollut kuin avokkaalla lyömistä takaraivoon ja siitä se oikeastaan alkoi. Hän sai selitettyä asian mulle niin ettei ole mua lyönyt, koska ei ole koskenut kasvoihin. Vittu että sitä on ollut tyhmä itse silloin. Kerran juoksin karkuun miestä ja hän kuitenkin oli nopeampi kuin minä ilman kenkiä ja löi mua takaraivoon niin hyvin että mulla välähti silmissä kirkas valo vaikka oli syksy ja pimeää. Ei lähtenyt taju mutta ihmettelen edelleen että mitä kyseinen osuma tarkoitti. Ambulanssissa aikoinaan ei osattu vastata tähän kun he olivat viemässä mua sairaalaan samaisen miehen toimesta kun hän päätti tönäistä mut selälleen maahan ja multa aukes takaraivo ja verta tuli ja paljon. Olimme silloin viettämässä baarissa iltaa ja huomasin että mies oli liian kännissä ja kun asiasta nätisti mainitsin, lopputulos oli edellä. Siinä tuli järkkärit paikkaamaan mun päätä ja ihmisiä oli siinä ympärillä silloin todella paljon. Oli mies joutunut kuulemma juosta virolaisia miehiä karkuun jotka eivät ilmeisesti pitäneet naistenhakkaajista.

Poika tulossa vuonna 2013

Väkivalta alkoi muuttaa muotoaan vuosien mittaan, eikä millään hyvällä tavalla. Kun odotin kuopustani, muutimme takaisin kaupunkiin. Asuimme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja sattumalta naapureissa asui myös tuttuja. Alakerrassa asui tuttavapariskunta lapsiensa kanssa, mies oli mulle tuttu jo riparileiriajoilta ja rauha myös hänen sielulleen. Siellä asunnossa mä yritin monet kerrat huutaa apua ja saada virkavallan paikalle mutta turhaan. Olin viimeisellä kolmanneksella raskaana, oli kesä ja olimme miehen kanssa tuttavamme järjestämissä juhlissa ja minä tietysti toimin kuskina. Ilta meni aika myöhäseen ja mies oli niin kännissä että sammui autoon ja olin hermona siitä. Päästyämme kotiin olin jollain ihmeen keinolla saanut herätettyä sammuneen miehen autosta ja kun pääsimme sisään pääsi piru irti. Osoitin olevani kiukkuinen mutta mies ei koskaan sietänyt että hänelle sanotaan vastaan ja hän päätti myös itse suuttua pahoittelun sijaan. Lopulta lyöminen alkoi, hän löi mua jopa mahaan. Koitin hakea mahdollisimman pienen sikiöasennon asunnon vapaasta nurkkauksesta jotta häne ei pääsisi ainakaan enää vatsan seudulle lyömään. Lopulta mies painoi mut lattiaa vasten ja siinä vaiheessa huusin niin kovaa kuin pystyin apua jotta joku naapuri kuulisi ja soittaisi poliisit vaan näin ei käynyt. Jotenkin mies vielä onnistui raiskaamaan mut väkivallan päätteeksi ja ei ilmeisesti muista tapahtumia vielä tänäkään päivänä. 

Missäs se mun apu oli? Seuraavana päivänä alakerran naapuri laittoi viestiä mulle että he olivat lastensa kanssa heränneet yöllä mun huutoon ja kysyi miten vauva voi kun tiesi mun raskaudesta. Mielessäni vain kävi että miks vitussa se nainen ei voinu soittaa poliiseille ku mä saatana huusin APUA? Nielin kuitenkin kiukkuni ja sanoin että olen liikkeitä tuntenut että elossa ainakin vaikuttaa olevan. Elävä poika syntyi mutta teho-ostastolle kiikutettiin pari päivää syntymän jälkeen. Tulehdusarvot olivat koholla, ilmeisesti oli hiukan lapsivettä hörpännyt synnytyksessä. Mun molemmilla lapsilla oli aina tosi hyvät unenlahjat syntymästään asti. Poika tosin oli usein flunssainen ja se ajoittain mua valvotti kun pienen nenästä tuli limaa ja mä olin se joka yöllä valveilla koitti helpottaa pojan oloa. Pojan ollessa 2kk ikäinen olin paikallisessa yökerhossa viettämässä iltaa ja kun tulin kotiin, mies oli umpitunnellissa ja valmiiksi kiukkuisella tuulella. Pojalla taisi silloinkin olla joku pieni flunssa ja kuulin kun hän alkoi vaikerrella ja oli selkeästi itkua aloittamassa. Totesin miehen olevan aivan liian humalassa ja menin katsomaan mikä pojalla oli, nostin hänet syliin tehdäkseni jotain mutta mies raivostui ja löi mua päähän niin kovaa että multa petti jalat alta, mutta sain pideltyä poikaa sylissä turvallisesti. Ainoa pakokeino mikä siinä vaiheessa tuli oli se että asetin pojan pinnasänkyyn niin nopein liikkein kuin voin ja juoksin vessaan lukkojen taakse. Sellaisen vessanlukon saa ulkopuolelta todella herkästi auki joten kirjoitin äkkiä ystävälleni viestin että soittaa mulle apua ja kerroin osoitteen. Ystäväni teki työtä käskettyä ja jossain vaiheessa hälytyskeskus koitti soittaa mulle mutta en pystynyt vastaamaan koska mies oli oven takana kyselemässä etää mikä kestää. Se että mä en vastannu puhelimeen riitti syyksi että hätäkeskus ei reagoinut enempää. Niille kerrottiin että paikalla oli myös pieni vauva (tyttö oli silloin yökylässä) ja että siellä on väkivallan uhkaa ja apua pyydetty. Mitä jos mä olisin ollu siinä vaiheessa kuolleena? Ja kai mä ny vittu olisin ite sinne soittanu jos olisin pystyny puhuu puhelimessa. Toivottavasti asioihin suhtaudutaan nykyään eri tavalla.

Tuona iltana lähti hiusten repimisen myötä taas tukottain hiuksia, sekin oli uusi kiva lisäys väkivaltaan mua kohtaan. Silloin mä päätin et jos se äijä vielä kerranki mua hiuksista repii ni mä leikkaan hiukset pois ja ei montaa viikkoo mennyt kun otin keittiöstä Fiskarsin sakset ja menin vessaan leikkaamaan hiukset pois. Mun leikkausoperaatiota katseli mun ystävä johon tutustuin pienessä kylässä asuessani, hän oli myös se joka yritti soittaa mulle poliisit ja olin kyllä onnekas että mulla oli edes yksi hyvä ystävä jolle pystyi puhumaan siitä minkälaista mulla ja lapsilla kotona oli. Tyttö on myös joutunut isänsä takia kaikenlaista kokemaan, toivottavasti ei muista niistä ajoista paljoa. Yhtenä kertana jopa naapuri puuttui kirjoittamalla ilmoitustaululle lapun jossa kertoi että on kuullut pienen lapsen kirkumista josta suorastaan huokui kauhun ääntä ja toivoi lapussa ettei kuulisi sitä enää koskaan uudestaan. Mies tietty suuttui lapusta ja repi sen ilmoitustaululta heti pois, olis pitäny seki lappu vaa säästää. Se ilta kyl oli mulle kauheeta katsottavaa; Olimme laittaneet tytön omaan sänkyynsä nukkumaan, mutta jostain syystä tyttö ei millään malttanut pysyä sängyssä ja tästäkös mies sitten suuttui. Kaiken pitää aina tapahtua just silloin kun hän sanoo ja juuri miten hän sanoo. Mies repi tyttöä hiuksista ja illan päätteeksi otti patjan lapsen sängystä ja pakotti hänet nukkumaan laverilla. Vittu jos mä tänäpäivänä näkisin vastaavaa ni mä en todellakaan kattois peloissani vierestä, ikä on vihdoin tuonut mulle rohkeutta. YHDEN kerran olen miehen saanut jopa pyytämään tytöltä anteeksi ja silloinkin lyömisen syy oli naurettava. Tyttö oli ehkä viiden vanha ja poika kolme ja kuten kaikki sisarukset tekee niin heillä oli tappelu yltynyt siihen pisteeseen että tyttö oli aika kovaa lyönyt pikkuveljeään selkään ja tästä rangaistukseksi sai samalla tavalla isän kädestä ja se näky on mun silmiin piirtynyt kun katsoin punaista käden jälkeä mun oman lapsen selässä, olis siitäki kuva pitäny ottaa.

Mä koitin tosissani erota lasten isästä 2015 vuonna ja asuimmekin jo erillään. Olimme sopineet että lapset ovat meillä vuoroviikoin ja homma toimi. Mä opiskelin tuolloin myös kokiksi ja se onkin tällä hetkellä ainoa koulu jonka suoritin loppuun niistä viidestä ammatista mitä olen yrittänyt opiskella. Opinnot onneksi pitivät ajatukset muualla, mutta olin surullinen enkä tiennyt että olisinko ollut silloin jonkin avun tarpeessa. Enhän mä sitä apua oo tähänkään mennessä mistään saanut niin mihin mä tuolloin olisin sitä tarvinnut nyt kun olin päässyt eroon väkivaltaisesta miehestä fyysisesti mutta en henkisesti. Mä rakastin sitä miestä tosi paljon, oli hänessä paljon hyviäkin asioita enhän mä muuten sitä sirkusta olis jaksanu kattoo kahdeksaa vuotta. Mun henkinen tila romahti kuitenkin romahti tuona kesänä koska hyvä ystäväni menehtyi väkivallan seurauksena ja se juttu pääsi lehtiin ja siitä kirjoitetaan ja puhutaan edelleen paljon. Tekijät eivät saaneet mitään tuomiota, toinen taisi saada peräti lähemmäs 100 000 tuhatta euroa korvauksia ja uhrin äidille tuli kauheat oikeudenkäyntikulut. No nyt on seki todistettu että ihmishenki ei tässä maassa merkitse mitään jos taposta saa nykyään törkeän pahoinpitely-nimikkeen ja vähä rahaa päälle. Tieto ystäväni menehtymisestä aiheutti mulle pahan itsetuhoisuuden tunteen. Se on todellakin ihme että mä olen elossa koska otin erästä reumalääkettä yliannostuksen jonka olis pitäny aiheuttaa sydämen pysähtyminen puolen tunnin kuluessa ja vedin vielä puoli purkillista opamoxeja jotka olivat jääneet ensimmäiseltä raskausajalta ylimääräiseksi. Sairaalasta mä sitte heräsin, velttona mut oli ambulanssiin viety. Jopa mun sairaudet aktivoitui tuona vuonna; Mun päänahkaan tuli eriitäin paksu psoriasis joka vei paljon hiuksia, mutta parantui ja hiuksia kasvoi takaisin. Samana vuonna mun jalat tulehtuivat niin pahasti että olin sairaslomalla yli vuoden ja suurimman osan ajasta lääketieteellisesti mun ei olis silloin pitänyt pystyä edes kävelemään, tästä aiheesta puhun joskus toiste lisää.

Jostain syystä ajauduimme miehen kanssa melko pian taas yhteen. Ja taas kaljaa, bilettämistä ja väkivaltaa. Meidän suhde oli edellisen eron myötä niin rappiolla että päädyimme kumpikin pettämään toinen toisiamme ja tuskin ollaan kaikista toistemme tekemisistä tietoisia vieläkään. Sen minkä toinen teki, teki toinen perässä. Miehellä oli jossain vaiheessa salasuhde naimisissa olevan naisen kanssa ja mun salapoliisin taidoilla sain asian selville melko pian ja täten olin yhteydessä kyseisen naisen aviomieheen. Suhdetta ei kauaa kestänyt ja myös toinen aviopari päättyi jatkamaan liittoansa ja saivat lapsenkin, mutta ero heillekin tuli myöhemmässä vaiheessa. Jossain vaiheessa mä päädyin itse salasuhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa. Tämäkin tietty tuli ilmi ja olisin tämän saanut anteeksi, mutta siinä vaiheessa oli pakko jo todeta että eiköhän tämä liitto ollut tässä. Mun salarakas jatkoi ja jatkaa yhä avioliittoansa vaimonsa kanssa. Vuonna 2017 avioero astui vihdoin voimaan. Eromme huvittavin asia on se että eräänä iltana mies oli ollut baarissa ja todisteli viestein rakkauttaan ja että koska hän ei mua saa niin hän etsii uuden naisen itselleen ja parasta tässä on se et se tosiaan teki sen vieläpä ihan samana iltana. Mies on edelleen naimisissa kyseisen naisen kanssa johon silloin baarissa tutustui, mutta onnellisuus on siitäkin liitosta kaukana näin sivusta seuraajana.

Olen pahoillani siitä mitä sinulle tapahtui.

Haluan vielä muistella kissaani jonka siivet eivät kauas kantaneet. Se oli kaunis kissa; Pitkäkarvainen ja täysin valkea, ainoastaan päälaella oli musta "irokeesi". Ei ole kauaa kun lapset näkivät kuvan Minnistä ja kysyivät että mikä kissa tuo on ja vastasin että se oli mulla hetken aikaa ennen tytön syntymää. He kysyivät mitä kissalle tapahtui ja siinä miettiessäni totesin että teidän ei tarvitse sitä kuulla ja totesivat itse kissan kuolleeksi siinä vaiheessa. Enhän mä niille voinu sanoo että "Olin silloin nukkumassa ja isänne pelasi ja joi olohuoneessa kaverinsa kanssa ja kyseinen kissa oli päättänyt syödä kuulokkeiden johdon poikki ja tästä syystä teidän isä suuttui ja heitti kissan niin lujaa seinään että jouduimme yöllä pyytämään isomummoa ajamaan maalle lopettamaan kissa kiväärillä". Tämä tapahtui niihin aikoihin kun odotin esikoistamme. Minun ja lasten lisäksi ex-aviomieheni on myös useamman kerran pahoinpidellyt omaa äitiään joka pienikokoinen ja heikko. Joskus mies on ollut erään tuttavan naishenkilön kanssa sovittelussa koska oli ilmeisesti vahingossa tätäkin lyönyt, en ollut näkemässä mutta olin kuitenkin paikanpäällä tapahtuman aikaan. Tämän tekstin kirjoittaminen oli minulle odotettua vaikeampaa, olen kaikki nämä vanhat huonot muistot saanut päässäni sinne "mappi Ö:n ja nyt ne piti väkisin kaivaa sieltä. Ja näitä juttuja ei pysty kuvilla saatika sanoilla kuvailemaan, nää pitää kokee itse jotta ymmärtää miten hirveitä asioita oon joutunu olla todistamassa. Tässäpä lopuksi vielä miettimisen aiheeksi se että miksi lapset asuvat tällä hetkellä isänsä kanssa? Miksi minusta on tehty se paha vanhempi?